Olen foorumimme perustamisesta lähtien olettanut että kaikki asetukset pysyisivät kohdillaan foorumillamme, jolla keskustelumme on tarkoitettu nimenomaan ryhmämme sisäiseksi keskusteluksi. Bottien asetukset esimerkiksi olivat sellaisena, ettei mitään oikeuksia minnekään, ainakin piti olla. Nyt joka tapauksessa googlettamalla näkyy viestiketujen alkuja, jotka ovat aiheuttaneet isoja ongelmia ryhmällemme, sillä ulkopuoliset ovat nähneet niitä.
Jostain kumman syystä myöskin yhtäkkiä kolmen viimeisen päivän aikana foorumillemme oli päässyt rekisteröitymään kaksi ulkopuolista ilman että minulle ylläpitäjänä olisi tullut ilmoitusta. Toinen ulkopuolinen näki sitten aiheelliseksi lähteä jopa jakamaan asioitamme, vaikka foorumimme nimessäkin lukee "sisäistä keskustelua".
Kävin eilen ylläpidon puolella kaikki mahdolliset asetukset läpi uudelleen sekä rekisteröitymiseen liittyen että erilaisten ryhmien oikeuksiin liittyen, samalla myöskin poistin nuo ulkopuoliset henkilöt.
Voisinko saada jonkun munfoorumin rakentajan/tukihenkilön ystävällisesti tarkistamaan onko nuo kaikki asetukset oikein?
Tarkoitus siis on, etteivät mitkään maailman hakukoneet ja botit pääisisi enää milloinkaan foorumillemme eikä missään nimessä yksikään henkilö rekisteröitymään ilman minun hyväksyntääni.
Kukaan tai mikään muu kuin ryhmämme 8 jäsentä ei saisi päästä näkemään mitään alueita, viestiketjuja tai viestejä, joita foorumillamme on.
Toivoisin vastausta yksityisenä yhteydenottona, sillä en halua tässä vaiheessa foorumiamme enää yhtään enempää asiattomien henkilöiden silmätikuksi.
Miten estän botit ja ulkopuolisten rekisteröitymiset?
Alueen säännöt
Muistakaa mainita tukipyyntöjä tehdessä fooruminne osoite, sillä suuri osa ongelmista on täysin foorumikohtaisia. Lukekaa myös tukipyyntöjen yleiset ohjeet.
Muistakaa mainita tukipyyntöjä tehdessä fooruminne osoite, sillä suuri osa ongelmista on täysin foorumikohtaisia. Lukekaa myös tukipyyntöjen yleiset ohjeet.
-
- Viestit: 1
- Liittynyt: 26.12.2012 09:19
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 1451
- Liittynyt: 05.01.2008 13:48
- Www-sivun osoite: http://www.munverkko.com/
Re: Miten estän botit ja ulkopuolisten rekisteröitymiset?
Ota yhteyttä yllapito@munfoorumi.com ja kerro foorumisi osoite. Voin tarkastaa foorumisi asetukset vain jos olet foorumisi luonut henkilö. Käytä yhteydenotossa sähköpostia joka on merkitty hallintapaneelissa MunFoorumi-välilehdellä.
MunVerkko MunVerkon pääsivulta löydät ajankohtaiset tiedotteet ja muut kaikkia palveluita koskevat tiedot.
MunVerkon ylläpito ei koskaan kysy salasanaasi eikä sitä tule luovuttaa kenellekään.
MunVerkon ylläpito ei koskaan kysy salasanaasi eikä sitä tule luovuttaa kenellekään.